Sini Ariellin blogi: Suomessa ollaan!

Stuart näki ensimmäistä kertaa lunta elämässään. Oli huvittavaa huomata miten spesiaali juttu se voi jollekin olla. Hän tepasteli Uggeissaan lumessa ja ihmetteli, miten kylmää lumi onkaan.

Iskä vei hänet Savonlinnaan mökillemme tiputtamaan lumet katolta ja kokeilemaan hiihtoa, jäällä kävelyä ja mönkijällä ajoa hangessa. Oli suuri muutos tulla Australian +36 asteen lämmöstä Savoon, jossa lämpötila oli -30. Pilkkihaalarit olivat hyvä asu niihin pakkasiin.

Eksoottinen Suomi

Vietimme aikaa myös porukoillamme Ryttylässä. Kävimme ruokakaupassa laittaen Pennyn pulkan kyytiin ja tapasimme sukulaisia. Kaikki ihastelivat Pennyä, hän on nykyisin niin hyväntuulinen pikku neiti.

IltaSanomat veivät meidät Vantaan Kuusijärvelle avantouintiin. Nauroin kippurassa, kun Stuart laskeutui rappuset avantoon Australian lippu harteillaan. Hänellä on typerä huumori. Ensimmäiseksi avannosta noustuaan hän tarkisti vieläkö on munat tallella. Avanto oli järven jäähän sahattu iso aukko ja siellä oli hirveästi porukkaa uimassa. Savusauna kruunasi käynnin. Kerroin, että aiemmin Suomessa äidit synnyttivät savusaunoissa. Kaikki nämä kokemukset olivat hyvin erikoisia Stuartille.

Sunnuntaina oli Pennyn nimiäiset. Emme halunneet kastaa häntä kirkon kirjoihin, joten perhetuttumme, pappi Mikko Aalto siunasi hänet ja juhlat sujuivat ilman käärmeenpuremaa Lahden Ace Cornerissa. Viime käyntimme siellä oli hääjuhlamme, joissa python puri minua niskaan. Mielenkiintoisia muistoja siis löytyy.

Lauantaina ennen juhlia kävimme katsomassa Salpausselän mäkihyppykisoja ja vein Stuarttia lumilautailemaan Pasin kanssa. Hän nauroi huvittuneena, kun kisapaikalla tanssittiin yhdessä pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat -tanssia, jotta pysyimme lämpimänä. Australiassa kun ulkoilmatapahtumissa useimmiten etsitään tuulettimia tai aurinkovarjoja.

Samalla reissulla Tukholmaan

Nimiäisjuhlan jälkeen lähdimme perheristeilylle Tukholmaan. Ajattelin, että olisi kiva näyttää hänelle Ruotsia samalla reissulla. Otimme Juliannan ja hänen poikakaverinsa lastenlikaksi mukaamme, jotta olisimme saaneet myös hieman omaa aikaakin Tukholmassa. Ajattelin, että pääsisimme katsomaan nähtävyyksiä vanhassa kaupungissa ilman pientä vauvaa.

Matka jatkuu perheenä Suomessa vielä viikon, saa nähdä mitä kaikkea jännää vielä edessä. Stuart lähtee kotiin kuun puolessa välissä ja minä jään vielä Pennyn kanssa loppukuuksi.

Anna meidän viihdyttää sinua! Jos pidit artikkelista, tutustu meihin lisää – löydät CasinoEurolta viihdyttävimmät uutiset, päivittäiset tarjoukset ja hauskimmat kampanjat. Rekisteröidy jo tänään.